RAKKAAN KUMMITÄDIN NAHKATAKISTA SYNTYI SUOSIKKILAUKKU

Kun muutama viikko sitten kyläilimme Keski-Suomessa ihanien kummieni luona, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä kummitätini tarjotessa vanhaa mokkanahkaista takkiaan tuunauskäyttööni. Takin materiaali oli hyvässä kunnossa ja värisävy syyskäyttöön sopivasti marjapuuron punainen. Olin jo pitkään haaveillut pienestä, huolettoman rennosta laukusta, joka olisi helppo napata mukaan minne tahansa ja joka olisi rentoudestaan huolimatta riittävän siisti myös työssä käytettäväksi. – Sellainen siitä syntyikin ja täytyy myöntää: ”I am in Löööv”! Laukusta tuli juuri niin kiva kuin toivoinkin. Hyvää mieltä lisää se fakta, että laukku on tehty solkia myöten kierrätysmateriaalista.

Usean vuoden ajan käsilaukkuni oli poikkeuksetta mallia jätti: sinne saattoi heitellä huolettomasti kaiken (lue: myös kaiken, mitä ei ehkä olisi pitänyt) alkaen lapsen vaipoista ja retkieväistä, päätyen huulipuniin sekä bisnestapaamisista kertyneisiin käytikortteihin. – Voinet kuvitella, kuinka helppoa noista jättikasseista oli löytää ylipäätään yhtään mitään? Olen jo aiemmin kirjoittanut blogiini synnintunnustukset huonoista laukkutavoistani. Konmarituksen myötä olen kuitenkin tehnyt huomattavan ryhtiliikkeen. – Ei enää mädäntyneitä banaaninpuolikkaita ja vuoden ajan kartutettua kuittikekoa! Liekö Konmarin aiheuttamaa sekin, etten koe enää tarvetta kantaa puolta valtakuntaa mukanani. – Riittää, että välttämättömin keikkuu olallani.

PALA PALALTA

Aloitan aina vanhasta uutta -projektini käymällä läpi käytettävissä olevan materiaalin joka kulmasta: mikä tässä vaatekappaleessa on hienointa ja jännittävintä: voinko hyödyntää jotain leikkausta tai koristeommelta sellaisenaan? Vaikka kummitätini takissa oli muutama kiva leikkaus, päädyin silti lopulta vaihtoehtoon, jossa silppusin takin kokonaan materiaaliksi. Vuorin leikkasin irti varoen, sillä halusin hyödyntää sen laukkuni vuorina.

Olin joskus nähnyt jossain clutch-tyyppisen laukun, jonka pinta muodostui yhteen liitetyistä suunnikkaista. Lopputulos oli mielestäni kiehtova ja kivan elävä. Laukun suunnittelu lähti siis liikkeelle tuosta suunnikasajatuksesta. Laukun mallia mietin pitkään, mutta päädyin lopulta yläosasta taitettavaan malliin. Se kun on juuri nimenomaan rento. Ompelin puolet laukun takaosasta suunnikaspinnalla. Loppuosan jätin sileäksi. Näin tuo kuviointi tuo kivan kontrastin sileälle pinnalle.

Suunnikaspinnan tekeminen oli hivenen aikaa vievää. – Tuntui oikeastaan aika mukavalta harjoittaa pitkästä aikaa Slow-kässäilyä. Laukun pinta rakentui pala palalta, ilta illalta. Ilman minkäänlaista kiirettä.

PUNOTTU HIHNA

Laukun hihnaa mietin pitkään. Kaupoissa ja pukeutumiseen keskittyvissä blogeissa näkyy tällä hetkellä paljon pieniä laukkuja, joissa on ketjumainen hihna. Sellainen olisi varmasti tähänkin istunut, mutta olisi syönyt rentoutta ja lisäksi jotenkin vierastan niitä ketjuhihnoja. Jostain syystä minulle tulee niistä sellainen lapsen hieno rouva -leikki mieliin: ”tää ois nyt tällainen oikeen hieno rouva.” Mutta joo. Mietin ensin, että olisin leikellyt mokkatakista suikaleita ja letittänyt ne. Hylkäsin idean kuitenkin letin venyvyyden vuoksi. Päädyin punontatekniikkaan nimeltään Paracord. – Se osoittautuikin loistovalinnaksi. Punominen oli kivaa ja helppoa ja mikä parasta: lopputulos on mielestäni tosi kivan näköinen – mukavan elävä. Nahkan oikea ja nurja puoli eri sävyineen tekevät hihnasta ilmeikkään.

Laukun vuori on alkuperäisen takin vuori, samoin vetoketju on takista. Hihnan soljet ovat peräisin jostain vanhasta laukustani.

Minulla ei siis ollut laukkuun ohjetta tai mallia. Fiiliksellä mentiin! Pidän todella paljon tällaisista projekteista, jotka rakentuvat pala palalta ilman täsmällistä lähtösuunnitelmaa.

PAININJALKA PAIKALLAAN

Laukun ompelusta en olisi suoriutunut tyyniin mielin ilman Husqvarna Vikingiltä käyttööni saamaani nahkan ompeluun tarkoitettua paininjalkaa. Sen luistava pinta liukui kevyesti nahan päällä ja ompelu sujui muutoinkin vaivatta. Pystyin ompelemaan Husqvarna Viking Opal 650 -koneellani myös laukun hihnan kiinni solkeen. Kaksinkertainen hihna on paksu paketti ommeltavaksi. Niin vain hitaasti edeten, kone jaksoi sen ommella!

Laukustani tuli niin mieluisa, että töissä ollessanikin huomaan vilkuilevani sitä tuon tuostakin. Pari kertaa olen löytänyt itseni silittelemässä sen pehmeää pintaa. – Osa kiintymyksestä johtuu laukusta, mutta osa taatusti siitä, että sen materiaali peräisin rakkaan kummitätini takista. Kummitätini (ja toki -setäkin :) ) on minulle todella tärkeä. Välimatkastamme johtuen emme näe kummieni kanssa kuin muutaman kerran vuodessa. Tämän laukun myötä minusta tuntuu siltä kuin kummitätini kulkisi vierelläni nyt jokaisena päivänäni. J

Yhteistyössä: Husqvarna Viking