Kello löi jo viisi… Maaginen kello viisi eli Pikku Kakkonen.
- Äidin omaa aikaa ruoanlaiton lomassa. Siitä vain nopeasti muutama sauma
surrur. Aikataulutettu arki pakottaa harrastamisen väkisinkin ahtaisiin aikaraameihin.
Kun aikaa on vähän, tulee helposti valinneeksi tekemislistalleen käsitöitä,
joiden loppupiste on edes jotenkin nähtävissä lähihorisontissa.
Kun joskus reilu vuosi sitten kävin Taito Uusimaan
toimipisteessä kutomassa itselleni mattoa, törmäsin ilmiöön nimeltään
Slow-kässäily. Tai ei sitä sellaiseksi kukaan siellä kutsunut. Se oli vain siellä
käyvien tapa tehdä käsitöitä. Kiireettömästi. Silloin tällöin. Valmista tulee
sitten, kun sen aika on.
Siinä loimia ja ympäröiviä ihmisiä katsellessani havahduin siihen, että itselläni on paha taipumus aikatauluttaa ja tavoitteellistaa käsitöiden tekemistäkin samaan tapaan kuin palkkatyötäni. Tuon havainnon jälkeen päätin, että haluan elämääni myös Slow-kässäilyä. Eli pikkuhiljaa edistyviä, vähän suuritöisempiä käsityöprojekteja, joilla ei ole minkäänlaista aikataulua tai muitakaan tavoitteita. Sellainen oli tämän postauksen kirjottu asenneposter.
Aloitin posterin kirjomisen joskus loppukeväästä. Pisto pistolta pikkuhiljaa se edistyi. Välillä unohdin koko työn, kunnes taas muistin. Kirjontatyö kulki mukanani kesälomamatkoilla ja edistyi kirjain kirjaimelta. Eilen illalla poimin sen jälleen olohuoneen hyllyn päältä ja totesin, että kas, eipä tästä nyt enää kovin paljoa puutukaan. Jospa tekisin tänään valmiiksi. Noin kello yksi yöllä (jep, olen yökyöpeli) pistelin viimeiset pistot ja tänään pingotin posterin kehyksiin. Hitaasti hyvä tuli. :)
Suunnittelin asenneposterin sisällön ja graafisen asettelun alun
perin sillä ajatuksella, että teen kotiimme muutamia tekstimuotoisia, tulostettavia postereita. Tulostettuani posterin jäin miettimään, että entäpä jos
kokeilisinkin kirjoa sen. Halusin tehdä siitä nimenomaan kehystettävän posterin
- en perinteistä, kirjontakehyksillä kehystettävää työtä. Siitä tuli kyllä
mielestäni aika kiva. Tosin kun on tehnyt käsityötä pitkään, sille jotenkin
vähän sokeutuu. Ehkä jonkin ajan päästä osaan nähdä sen objektiivisemmin.
Posterin viesti ei varmasti kauheasti selittelyitä kaipaa.
Luovalle ihmiselle kaikki luova tekeminen on elämä. Jos joku veisi minulta
luovuuteni, olisin kuin liikuntakyvyn menettänyt urheilija. Onneksi luovuus on ominaisuus, jota on kuitenkin melko vaikea kadottaa. Ilo irti siitä siis
jakossakin!
Mikäli kirjontahommat kiinnostavat, niin kurkkaapa edellinen kirjonta-aiheinen postaukseni vinkkeineen. Blogini aiheet ohjeineen ja vinkkeineen löydät blogini ylävalikosta. Kaikki kodin piensisustamiseen liittyvät sisällöt löydät kohdasta Koti.
Onko sulla tapana harrastaa pikakässäilyä vai Slow-versiota
vai molempia?
Kyllä minäkin olen sellainen pikakässäilijä - äkkiä valmiiksi. Nyt kesän aikana mulla on ollut vaan semmonen virkkaustyö, jota olen silleen hitaasti valmistellut, kun en kerta kaikkiaan ole nopea virkkaaja. Sitten on joku kirjontatyökin olemassa, jota teen, jos ei ole muuta tekemistä. Mutta ompeluiden suhteen olen nopea. En tykkää, että ne jäävät roikkumaan. Nyt pikkusen "ahdistaa", kun olen tilkkupeiton kanssa värkännyt jo useamman viikon. :)
VastaaPoistaMä luulen, et ompeluharrastajat on ehkä aika usein vähän kärsimättömämpiä kuin esim. neulojat, joille on itsestäänselvää, et yhdeltä istumalta ei tuu valmista. Meillä muilla riittää vielä opeteltavaa. 🙂
PoistaTykkään molemmista. Pääasiassa neulon ja sukat on nopeasti valmistuvia joten välillä neulon sitten huivin tai muuta vastaavaa täysin kiireettömästi. Ompelussa taas oon semmoinen nopeasti valmiiksi-tyyppi, koska pitää yleensä saada se ommeltava asia mahdollisimman nopeasti käyttöön :D
VastaaPoistaSukat valmistuu nopeasti niillä, joilla valmistuu... kaikilla ei. 😜 Kuulostaa, et sulla on hommat aika kivasti balanssissa. 🙂
PoistaOmpelulla nopeasti, mutta muilla käsitäöillä hitaasti. Ompelen lastenlapsille vaatteita, joiden käyttöaika on kuitenkin lyhyt. Hitaat työt on yleensä sellaisia, että niille täytyy olla paikka valmiina, ettei tule käsitöistä tavarahkyä.
VastaaPoistaTuo tavaraähky on hyvä pointti. Välillä teen itsekin kyl ihan vaan fiiliksellä, mut en silti haluis ommella vaikka kymmeniä mekkoja tytölleni, koska tiedän, ettei niistä tulisi mitenkään käytettyä kaikkia ennen kuin käyvät pieniksi.
PoistaMä oon ehdottomasti slow-kässäilijä, ja siksi en ompelemisesta oikein tykkääkään - liian nopeatempoista! Neulominen on mun juttu ja nimenomaan isot neuleet, yleensä vielä niin, että opettelen samalla jotain uutta tekniikkaa tai jotain. Yleensä teen enimmäkseen itselleni juttuja, koska silloin ei ole myöskään sitä painetta, että pitäisi saada valmista jouluksi tai muuten tietyllä aikataululla, jos lahjaksi tekee. Toki joskus isojen töiden välissä, tai jos kesken homman alkaa tökkimään, teen kyllä jotain pieniä "välitöitä", sitten taas palautuu usko siihen että joskus vielä tulee valmista siitä isommastakin hommasta :D Joskus ajattelen, että hitaisiin töihin samalla upottaa monenlaisia muistoja: kaikki matkat, elokuvat, illanistujaiset ja piknikit, joiden aikana sitä ikuisuustyötä on hiljaksiin tikutellut, kulkee mukana.
VastaaPoistaKuulostaapa ihanalta tuo ajatus siitä, et hitaaseen käsityöhön kertyy mukaan muistoja myös niistä tekemishetkistä. Tuota hitaasti tekemistä haluan itsekin kyl oppia lisää. 🙂
PoistaLause posterissa on ihan napakymppi! Kiva nähdä näitä kirjontatöitä täällä aina silloin tällöin. Suurin osa mun kässilyistä - ainakin blogiin päätyvistä - taitaa nykyään kuulua tuohon slow kategoriaan :). Kyllähän miinä viikonloppunakin surautin muutaman paidan tytöille, mutta aika harvassa ovat sellaiset käsityöt nykyään, mitä yhdessä tai kahdessa illassa saisi valmiiksi. Tunnistan kyllä tuon harrastamisen/ käsityön aikatauluttamisen/tavoitteellisuuden, kärsin siitä itsekin jossain vaiheessa aika paljon. Sitten vain päätin että vähemmän saa olla enemmän (ja kaapitkaan eivät täyty kaikenlaisista käsitöistä). Toki minulla on aikaavievempien käsitöiden rinnalla monesti myös pienempiä töitä, jotka valmistuvat nopeammin, kuten nytkin viikonloppuna aloittamani villasukat, joista toinen on jo ihan loppusuoralla. Silloin saa tunteen, että edes jotakin valmistuu tässä keskeneräisessä elämässä ja se on oikein hyvä tunne sekin. Eli siis jonkinlainen sekatekijä siis olen, tarviin kumpaakin, nopeet tulee heti akuuttiin käyttöön ja hitaat on sitten niitä enemmän nautiskellen tehtyjä :).
VastaaPoistaKiitos. Sekatyöntekijä kuulostaa just hyvältä. Sopivasti hidasta ja nopeaa. ❤
PoistaJuu, kuulun ehdottomasti slow-kässäilijöihin, ja olen kyllä muutenkin hidas kässäilijä:D Kyllähän se joskus ärsyttää(harvoin kyllä) kun työ etenee niin tuskastuttavan hitaasti mut kun ei voi antaa periksi kun jotain on aloittanut:) Ruuhkakavuosissa arki on tarkkaan aikataulutettua joten en oo kyllä halunnu samaa käsitöille, haluan pitää harrastukset mahdollisimman rentoina. Kirjominen onkin sitä oikeaa terapiaa, sen parissa oikeesti rentoutuu ja jotenkin aika pysähtyy. Silloin ei näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu:D Tosi kaunis asenneposteri<3 Viesti on osuva.
VastaaPoista