KUINKA PALJON MAKSAA ARVOKKUUS?

Lämpimän kesäpäivän ilta. Lasten lelut on kerätty paikoilleen ja ehdin juuri imuroimaankin ennen pienemmän lapsen nukkumaanmenoa. Nyt makuuhuoneesta kuuluu enää vaimeaa äännähtelyä, sadepisarat huuhtovat olohuoneen ikkunaa ja rummuttavat ikkunalautoja. Istahdan tietokoneen ääreen. Unohdun tuijottamaan ikkunaa ja sen takana vettyvää maisemaa.

Olin aikeissa kirjoittaa tänään tekstin, joka olisi iloinen ja nokkelalla tavalla humoristinen. Liekö sateisen ilman luomaa syvää rauhallisuutta, aion nyt kirjoittaa jostain aivan muusta.

Mitä on arvokkuus?

• Kuinka monta vaatekappaletta/kuukausi
• kuinka pitkä ruokakaupan kuitti
• kuinka kauas matkustamista
• kuinka usein brunssi suosikkiravintolassa
• kuinka kalliit lasten välikausihaalarit
• kuinka monta autoa/perhe
• kuinka usein toistuva kodin sisustuksen Facelift
• kuinka monta kymmentä senttimetriä ripsienpidennyksiä/vuosi
• kuinka monta metriä laadukasta kangasta/kuukausi? 

Vaikka arvokkuus on ensisijaisesti sisäinen tila, on kuitenkin inhimillistä tarvita arvokkuutensa pönkittämiseksi jotain. Edes vähän. Ainakin välillä. Kuka mitäkin.

Molemmat isoäitini, joista toinen jo edesmennyt, olivat mielestäni molemmat ihailtavan arvokkaita. He eivät kumpikaan olleet kotoisin varakkaista perheistä. Silti heissä on ja oli se jokin: sisäisen ryhdikkyys ja taito kantaa itsensä arvokkaasti. Sen lisäksi he molemmat ovat aina halunneet pukeutua kauniisti. Edesmennyt isoäitini oli ammattiompelija ja toinenkin hyvin taitava käsistään. Molemmat ompelivat paljon myös itselleen: tyylikkäitä, arvokkaan näköisiä vaatteita, jollaisia ei ihan jokaisella vastaantulijalla ollut.

Luovuus ja taito tehdä itse on niin äärimmäisen suuri lahja, että jaksan olla siitä ikuisesti nöyrän kiitollinen. Koska omalla perheelläni on nykyisessä elämäntilanteessamme melko rajatut mahdollisuudet nostattaa omanarvontuntoa ulkoisin keinoin, olen erityisen iloinen taidosta tehdä itse. Arvokkuuteen ei lopulta tarvita kovin paljoa. Vähän kuitenkin. Jotain pientä ja kaunista, joka saa sisäisen ryhdin kohenemaan ja nostamaan leuan ryhdikkäästi ylös. 

Kesken arjen lakkaan kynteni, sipaisen tukkani nutturalle ja punaan huuleni. Puen päälleni juuri ompelemani mekon, sujautan jalkaani korkokengät ja nappaan käteeni pienen tekemäni käsilaukun. Suuntaamme lähirantaamme ottamaan kuvia tätä postausta varten. Pieni hetki prinsessana saa alkaa. 

Tämän postauksen mekko on ommeltu käyttämättä jääneestä mekosta, jonka purin kokonaan osiin. Kangas oli mielestäni niin ihana, että ansaitsi päästä käyttöön. Alkuperäinen mekko oli malliltaan omaan makuuni turhan avonainen ja malliltaan epäsopiva. Niinpä purin meko kokonaan osiin. Uudessa mekossa on alkuperäistä ainoastaan olkahihnat. Ne olivat alkuperäisen mekon yläosa. Pidän kovasti mekon olkapäät peittävistä osista. Sellaiset aion varmasti tehdä vielä johonkin muuhunkin mekkoon. Malliltaan mekko ei ole mikään ihan nappi. On vähän turhan väljä, eikä oikein laskeudu niin kuin soisi. Huomaa kyllä, että tein sen täysin ilman kaavoja... Uskon, että mekko tulee silti käyttöön. Jotain kivaa siinä on joka tapauksessa.

Pieni kesälaukku on tehty Novitan ontelokuteesta siten, että kuteen letitin ja ompelin ympyränmuotoon. Ympyrään lisäsin vetoketjun, rannehihnan ja vuorin. Siinäpä se. Minusta siitä tuli oikeastaan aika kiva.

Ai niin. Juhannusarvonnan voittaja arvottiin jo tovi sitten. Voittaja arvottiin netin arvontakoneella. Lämpimästi onnea vielä, Siinatar! Tuuni&Lorun mustat hihat pääsivät lämmittämään Siinattaren kesäiltoja. 

Mukavaa tiistai-iltaa!