SAIPPUAKUPLIEN ALTA KAIVETTUA

Glamouria, saippuakuplista taittuvaa auringonvaloa, isoja aurinkolaseja, kuplivaa naurua, täydellisesti laskeutuvia hiuskiehkuroita. ”Ah, niinkö? Todellako? Kyllä... kasvoni lienevät tutun näköiset, koska minä olen Bloggari. B-L-O-G-G-A-R-I. Lähes filmitähti, tiedäthän.”

Höyryävä latte-muki nenäni edessäni istuudun tänäkin aamuna keittiön pöydän ääreen ja avaan läppärini. Ryhdyn rauhassa luonnostelemaan uutta blogipostaustani. Saatuani postauksen rakenteen valmiiksi, on aika valmistautua päivän kuvaussessioon. Eilen valmistunut vaatekokonaisuus odottaa hengarissa silitettynä.

Ehostan itseni kuvausta varten ja valikoin sopivat asusteet värisävyittäin järjestetystä pukeutumishuoneestani. Tämän jälkeen lähdemme kuvaajani kanssa ulos. Aurinko pilkistelee pilvien lomasta: täydellinen kuvausilma! - Ei liian aurinkoista, eikä liian pilvistä. Napsnaps, räpsräps... Tempaudun täysin kuvaustilanteeseen. En edes huomaa ohikulkevien ihmisten uteliaita katseita, vaikka tiedän, että heitä on. Kuvat onnistuvat täydellisesti!

Ulkosession jälkeen menen takaisin sisälle, jossa otan muutaman yksityiskohtakuvan. Koska kotimme on täydellisen harmonisesti sisustettu ja aina moitteettoman siisti, voin hyvin ottaa kuvat miltei missä tahansa ja lopputulos on aina viimeistellyn tyylikäs.

Uskoitkos? No, en minäkään. SKREEK! Kelataanpa taaksepäin ja otetaan uusiksi. Lisätään asetelmaan muutama lapsi, epävakainen sää, ripeäliikkeinen 2-vuotias mukana kuvaustilanteessa, koti, joka on kuvaamista ajatellen liian pieni, liian täynnä kaikkea ja lähes aina jonkin verran epäjärjestyksessä. Visioikaapa tuo kaikki mielessänne. 

Tämän postauksen Behind the Scenes, olkaapa hyvä!

Aloitan yksityiskohtakuvista: läheltä otettuja kuvia tekemästäni Clutch-laukusta. Kivan näköisen kuvausalustan ja taustan löytäminen on haastavaa. Valkoinen pöytä olisi täydellinen, mutta kun sellaista ei meillä nyt vain ole. Keittiön pöytä hiottiin maalausta varten jo muutama vuosi sitten, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Eteisen lipasto on kyllä valkoinen, mutta eteinen on kuvausta ajatellen aivan liian pimeä. Ainoa valkoiseksi maalattu pinta on kenkäplankkien säilytyspaikkana toimivassa vanhassa viinilaatikossa. 

Asettelen laatikon mustaksi maalatun ompelupöytäni päätyyn ja Clutchin sen päälle. Kotimme ainoa järjellinen kohdevalo, aurinko, paistaa onnekseni sisään avoimesta parvekkeen ovesta. Jos rajaisin kuvan yhtään väljemmin, sen toiselta puolelta loistaisi kangaspinoja, olohuoneen televisiotasoa ja toiselta puolelta auki jäänyt tiskikone. Säästän teidät siltä näyltä. 

Seuraavaksi haluan ottaa muutaman kuvan, joissa laukku näkyisi kädessäni (tämän postauksen aloituskuva). Helpommin sanottu kuin tehty. Koska miestäni ja poikaani ei tänä kyseisenä päivänä olisi voinut vähempää kiinnostaa kuvien ottaminen, jouduin olemaan omatoiminen. En omista kamerajalustaa, enkä ole vaivautunut opettelemaan kameran automaattilaukaisua. Niinpä raahaan lapsemme syöttötuolin makuuhuoneeseemme, valkoisen seinän eteen ja asettelin kameran syöttötuolin päälle. Asetun itse seisomaan kameran eteen, seinää vasten laukku kädessäni. Asento on todella luonnoton. Toisella kädelläni pidän kiinni kamerasta ja otan summamutikassa kuvia mitä kummallisimmissa asennoissa. Yhdessä kuvassa käteni näyttää irtokädeltä, toisessa noita-akan kädeltä ja kolmannessa suhteettoman suurelta. Kuvaussessio keskeytyy mieheni huudahdukseen: ”Mistä A (2 v. tyttömme) on saanut huulipunan?” O-ou. Olin unohtanut rekvisiittana toimineen huulipunani edelliselle kuvauspaikalle. Näky on legendaarinen: kaveriltani saatu Diorin huulipuna on ronkittu sormella pehmeäksi mössöksi ja tytön naama on poskia ja otsaa myöden helakan pinkki.

Kasvojen pesun jälkeen ajattelen yrittää vielä kerran. Nopeasti takaisin asetelmiin. Kunnes: lirilori... Kuivaksi opettelevan neidin kostea kannanotto äidin kuvaussessiolle. Tässä kohtaa päätän luovuttaa ja lähteä lasten kanssa ulos. Kuulostaako tutulta? :) 

Kuvissa esiintyvä Clutchin ompelin UFF:n alesta kahdella eurolla löytämästäni nahkatakista. Clutch on tehty takin hihasta, kuten ehkä huomasitkin. Ompelu sujui ihan äärettömän vaivatta käyttööni saamallani Husqvarna Viking Opal 650:lla. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, kuinka vaivatta se ompeli nahkaa. En edes vaihtanut koneeseen erikseen nahkaneulaa tai paininjalkaa. Helposti liukui silti eteenpäin. Nahkaa jäi vielä reippaasti eli jotain siitä lopustakin vielä syntyy.

Minkäslaisia Behind the Scenes -kokemuksia sinulla on? Kerro parhaat palat. :)

Oletko jo blogini lukija? Jollet, liitypä täällä Bloggerissa tai tykkää FB:ssa. Lähiaikoina tulossa mm. mielenkiintoinen juttukokonaisuus Kuosin takana -juttusarjaan ja huippukiva arvonta. Kannattaa seurata, ettei mene ohi. Voit seurata blogiani paitsi täällä Bloggerissa, myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogipolussa ja Instagramissa.