TOSIELÄMÄN DRESSCODET: KUINKA VANHA ON LIIAN VANHA?

Kuinka vanha on liian vanha tennareihin? Minkä ikäisenä pipon käyttäminen sisätiloissa alkaa keräämään cooliuspisteiden sijaan säälikatseita? Kuinka tukeva on liian tuhti legginsseihin? Kuinka nuori on liian nuori jakkupukupukupukeutumiseen? Missä vaiheessa nuorekas pukeutuminen alkaa näyttämään wanna be -teiniydeltä? Ikä ja pukeutuminen. Paino ja pukeutuminen. Siinä sanaparit, joita varmasti moni kelailee aika ajoin.

Muistan vieläkin hyvin elävästi hetken, jolloin pukeuduin ensimmäistä keraa elämässäni työni puolesta jakkupukuun. Olin hieman päälle parikymppinen ja opintojeni ohessa tein töitä paikallisen messuorganisaation tiedottajana. Tukka kiinni, jakkupuku päälle ja korkokengät jalkaan. Kipi-kop-kip-kop. Muistilehtiö kainalossani ja korkokengät messuhallin lattioita vasten kipittelin sinne ja tänne. Näytin tärkeältä ja aikuiselta. Jossain pinnan alla minua kuitenkin nauratti. Toinen puoli minusta suorastaan huusi: ”Älkää nyt vain kuvitelko, että minä olen jo oikeasti aikuinen ja tällainen. Tai ainakaan mikään kovin virallinen.” Mieleni kutoi tarinaa soluttautumistehtävästä. Kukaan läsnäoloista ei arvannut, että todellisuudessa olin agentti, joka oli suorittamassa hänelle annettua huippusalaista tehtävää. Täydestä meni. Mission Complited. Poistuttuani messuhallin ovesta avasin tukkani ja sulloin jakkupuvun läheiseen roskikseen. No, ei ehkä ihan, mutta sinnepäin.

Vaikka pukeutuminen on pintaa, heijastaa se yleensä aina myös jotain sieltä pinnan alta. Itselleni pukeutuminen on aina ollut jokseenkin ristiriitainen kokemus, koska olen persoonana omituinen yhdistelmä tavoitehakuista bisnesihmistä ja toisaalta boheemia taiteilijapersoonaa. Puolet ja puolet. Jakomielitautinen, joku voisi ehkä sanoa. ;) Pystyn tulemaan toimeen todella monenlaisten ihmisten kanssa ja toimimaan monenlaisissa ympäristöissä. Silti oloni on lähes aina aavistuksen ristiriitainen. Voin työni puolesta pukeutua tiukan bisnesnaisen tavoin, mutta jossain pinnan alla sekin aiheuttaa pientä ahditusta, koska se ei ole todellakaan koko kuvani. En ole pystynyt enää vuosiin käyttämään vaatteita, jotka liittyivät työurani aikaan ison pörssiyhtiön markkinoinnissa. En vain tunne olevani enää se ihminen. Ehkä en ollut silloinkaan...

Hoitovapaan aikana pistin vaatekaappini melko lailla uusiksi. Oli pakko saada paljon rennompia vaatteita; karistaa kaikki työroolit niskasta ja aloittaa nollasta. Miten pukeutuisin, jollei työ määrittäisi lainkaan pukeutumistani? Oma tyylini on alkanut pikkuhiljaa löytyä. - Se sellainen, joka on selkeämmin yksi yhteen nahkani alla olevan persoonan kanssa.

Nyt kun 40 vuoden rajapyykki on ylitetty, huomaan aika ajoin pohtivani, olenko liian vanha pukeutumaan johonkin vaatekappaleeseen. Iän suhde pukeutumiseen on mielestäni kiinnostava asia. Tunnen paljon luovia ja taiteellisia ihmisiä, jotka pukeutuvat täysin omalla tyylillään noudattamatta trendejä tai huomioimatta liiemmälti mitään ikään perinteisesti liitettäviä dresscodeja. Minusta se on hienoa. Eivätkä he mielestäni koskaan näytä tippaakaan naurettavilta tai wanna be -nuorilta. - He näyttävät siltä, mitä he ovat. Toki he myös ovat ihmisiä, joilla on hyvä visuaalinen silmä ja tyylitaju. 

Miksi sitten joku ihminen näyttää vielä lähes 60-vuotiaana ihan ok:lta hyvinkin nuorekkaissa vaatteissa ja joku toinen naurettavalta jo hitusen päälle kolmekymppisenä? Ehkä pukeutumisessakin on lopulta kyse jostain syvemmästä reheellisyydestä. Jos ihminen ei yritä olla jotain, vaan oikeasti on ja jos mukaan yhdistetään vielä hyvä tyylitaju, niin yleensä lopputulos on ok. Siinä ei ole mitään falskia. Eikä sitä edes kyseenalaista. Sisäinen ryhti ja aitous. Harmonia oman itsensä kanssa. Sen mukaisesti kun pukeutuu, niin ei sitä voi kyseenalaistaa. Siinä ainakin jotain, mihin tähdätä.

Millaisia mietteitä sinulla on ikäsidonnaisista ja muistakin vallitsevista sekä pään sisäisistä dresscodeista? Oletko itse sysännyt syrjään joitain vaatekappaleita sen vuoksi, että olet mielestäsi liian vanha niihin?

Ja niin, mistä tämä juttu sai alkunsa? No, siitä, kun huomasin tämän postauksen ensimmäistä paitaa ommellessani miettiväni, että onko paita minulle liian nuorekas. Päädyin siihen, että ei ole. Ja ompelin toisenkin samaan hengenvetoon. :)

P.S. Kuulkaas, jos törmäätte jossain tämän viikon Me Naisiin, niin kurkatkaapas kansien väliin. Siellä on nimittäin juttu allekirjoittaneesta sekä ihanan The Little Village -blogin Sadusta. Jutun teemana "tyyliä pikkurahalla". 

Vielä ehdit äänestämään blogiani Indie Daysin Blog Awardseissa. Blogini on ehdolla Lifie-kategoriassa. Äänestysaikaa on 25.10. saakka.