OMATEKOISEN, LAHJAKSI SAADUN TAIKAA

Muistan edelleen elävästi, miltä tuntui avata postin tuoma, mummoni lähettämä pehmeä paketti. Isäni äiti oli ammattiompelija, mutta myöhemmällä iällään hän keskittyi enemmän neulontaan. Villasukista ei ollut ikinä puutetta ja vähintään kerran talvessa mummo neuloi toiveiden mukaisen villapaidan tai muun isotöisemmän vaatteen.

Muistan myös hyvin elävästi joulun, jolloin minä ja serkkuni saimme äitini äidiltä – taitava käsistään hänkin, joululahjoiksi jättimäiset, omatekoiset pehmokoirat, joiden päällä pystyi makoilemaan ja katsomaan vaikka televisiota. Tuntui ällistyttävältä, että joku oli pystynyt tekemään sellaiset ihan itse. Vähintään yhtä haltioissani olin saatuani ala-asteikäisenä mummoltani lahjaksi nukketeatterin: se oli tehty vanhaan televisioon, jonka sisus oli poistettu. Reunoille oli ommeltu kauniit verhot ja itse nuket eli kolme pehmeää eläinhahmoa olivat myös mummoni tekemät.

Ollessani noin viisivuotias äitini ompeli minulle pikkuisen pehmolelupupun ja kalusti nukkekotiani. – Muistan, kuinka äitini askarteli mm. pikkuruisen sohvan hehkulampun rasiasta. Päällystetyt pehmusteet sisään ja siinäpä se. Pieni asia, mutta minusta se oli kuin taikaa! – Tuosta vain, lähes tyhjästä syntyi suloinen pieni kaluste.

Kaikkein mieleenpainuvimmat lahjani: vaatteet tai lelut ovat lähes kaikki olleet itse tehtyjä. Joku osa minusta on osannut tai ehkä lähinnä oppinut arvostamaan omatekoista jo pienestä pitäen. No, myönnetään, ehkä ne pelkät villasukat eivät aina olleet se kaikkein eniten ihastusta herättänyt asia lapsena. – Aikuisiällä kylläkin.

Olen onnekas ja onnellinen siitä, että olen saanut kasvaa käsityötaitoisten ja luovien ihmisten ympäröimänä. Aikuisiällä, toisen mummoni jo siirryttyä autuaammille ompelumaille, perheemme villasukkatasapainosta on huolehtinut välillä tätini, toisinaan kummitätini ja nyt viimevuosina äitini.

Vaikka teen itsekin paljon käsitöitä, on käsitöiden lahjaksi saamisessa aina jotain hyvin erityislaatuista. Mitä enemmän olen itse innostunut käsitöistä, sitä syvällisemmin olen alkanut arvostamaan kaikkea kotiimme juurtunutta, edeltävien sukupolvien taitavista käsistä syntynyttä: yhä useammin huomaan kaivavani kaappien perukoilta esiin toisen mummoni neulomia kirjoneuleita ja villatakkeja tai ihastelevani hänen aikanaan isälleni ompelemia kauluspaitoja, joissa jokainen pisto tuntuu harkitulta ja viimeistellyltä.

Minusta on upeaa, että oma äitini on innostunut vuosien tauon jälkeen uudestaan neulomisesta ja virkkauksesta. Perinne jatkuu: nyt omat lapseni voivat saada mummonsa kutomia ja virkkaamia vaatteita. Arvostan sitä suuresti.

Viime viikolla posti toi meille jälleen pehmeän paketin. Sen sisältä löytyi suloinen, virkattu neuletakki tytöllemme. – Voi ihanuutta! Siinä on sopivasti kasvuvaraakin: saamme iloita takista vielä ensi keväänäkin ja ehkä pidempäänkin.

Omatekoisissa lahjoissa on taikaa. Niissä on sydäntä. Ne kätkevät aina sisäänsä ajatuksen siitä, että joku on nähnyt lahjan saajan vuoksi vaivaa. Itse tehty vaate - sen silmukoihin ja saumoihin on kirjoitettu: minä välitän sinusta, olet tärkeä. 

Ihanaa viikonloppua! :)

P.S. Pysyykö sinulla tuo teksti oikealla paikallaan vai poukkaako se kuvan reunaan? Itselläni toisella selaimella näyttää omituiselta, mutta toisella on ihan ok.