Näivettääkö kestävä ajattelu luovuuden?

Viime viikon postaukseni kestävästä kässäilystä herätti somessa paljon keskustelua. Jonkin verran kommentteja tuli bloginkin puolelle, mutta nykyisin valtaosa keskusteluista käydään somen puolella. Ja samapa tuo – pääasia, että keskustellaan!

Postauksessani oli kestävyyteen monta eri näkökulmaa. Somen keskusteluissa osaa näytti huolettavan ajatus siitä, että monitahoinen, järkiperäinen kestävyysajattelu kutistaisi mehukkaan luovuusrypäleen rusinaksi.

Olen pohtinut itsekin tuota kulmaa paljon. Itselleni, kuten varmasti monelle muullekin, käsityöt tuovat ihanaa vastapainoa työlle: sopivan konkreettista abstraktin työn vastapainoksi ja ihanan luovaa. Olen persoonana rönsyilevän luova. Ideoita syntyy helposti ja paljon. Olisi oikeastaan aika helppo tehdä paljon ja myös sellaista, jolle ei ehkä sitten lopulta ole käyttöä.

Rajoittaako tarpeeseen tekeminen luovuutta? Näivettyykö luovuus materiaalivalintojen eettisyyttä ja ekologisuutta pohtiessa? Tätä teemaa halusin pohtia vielä ihan omista lähtökohdistani käsin.

Vaikka yleensä sanotaan, että järki on luovuuden vihollinen, niin itse en ajattele niin ehdottomasti. Luovassa ideoinnissa on aina vaihe, jossa kannattaa heittää järki sivuun. Eli se alun hersyttelyvaihe. Silti luovuutta on mahdollista toteuttaa myös tiettyjen raamien sisällä. Sitä samaahan tekee mainostoimiston copy ja graafinen suunnittelija, muotoilija, vaatesuunnittelija. Oikeastaan hyvin harva niin sanotusti luova työ on vailla reunaehtoja. Niitä on usein todella paljon. Jo pelkästään tuotantokustannukset luovat usein jopa harmillisen ahtaat raamit luovalle suunnittelulle.

Eikö harrastuksella olisi lupa olla se rajoituksista vapaa vyöhyke? No, varmasti osittain kyllä. Luovuuden kulmasta kestävyys ei silti mielestäni ole rajoittava tekijä. Jäin pohtimaan, että miksi. Kuinka luovuus-kestävyys-yhtälö toimii itselläni käsitöiden suunnittelussa ja tekemisessä?

Tulin siihen tulokseen, että olen pohtinut vastuullisuuteen ja kestävyyteen liittyviä asioita niin paljon, että niistä on muodostunut kiinteä ajatusverkko. Se on iskostunut niin syvälle, että se muodostaa luovan suunnitteluni taustalle näkymättömän verkon. Luovuuteni siis suodattuu kestävyysverkon läpi. Kestävyys on reunaehdot. Reunaehtojeni sisäpuolella annan palaa sata lasissa, enkä rajoita luovuuttani mitenkään. Oikeastaan nuo reunaehdot vain lisäävät luovuutta, koska on keksittävä kiertoteitä: valittava toisinaan ilmeisimmän ratkaisun sijaan joku toinen. - Luova materiaalien käyttö ja yhdistely yhtenä esimerkkinä.

Prosessi ei ole itselläni kaikilta osin edes tietoinen. Se vain tapahtuu ja luovuus jyllää kaiken sen alla, yllä ja jokaisessa välissä. Ekologiset ja käyttöä kestävät materiaalit ovat listana korvieni välissä ja materiaalien tarkan käyttämisen aloitan jo ostohetkellä eli en ylimitoita kangas- tai lankamääriäni. Ostan myös yhä harvemmin materiaaleja ilman, että tietäisin, mihin niitä tulen käyttämään.

Kestävyys on vähän niin kuin leikkipuiston aidat. - Leikkiminen on sallittua ja jopa suotavaa, kunhan pysyy aitojen sisäpuolella. Toki toisinaan on lupa karata aitojen ulkopuolellekin. - Kunhan sinne ei unohdu kokonaan.

Toki teen itsekin toisinaan asioita ei-tarvelähtöisesti. Tällaisia tilanteita ovat tyypillisimmin uudet materiaalit ja tekniikat, jotka innostavat kokeilemaan. Vaikka lähtökohtani saattaa olla muu kuin tarve, niin silti pääosin valmis käsityö on jotain, jolle on oikeasti käyttöä: se ikään kuin intuitiivisen herkästi sitoutuu osaksi jotain tarvetta, vaikkei se olisikaan ollut työni lähtökohta. Joku järkiorientoitunut kerros kaiken sen kaoottisen, rönsyilevän luovuuden rinnalla minussa vartioi tekemisiäni, tiedostamattanikin. Tokikaan ei ihan aina…

En ajattele, että nämä asiat olisivat täysin kiveen hakattuja ja totaalisen joustamattomia. Ainakin itse sallin itselleni myös höpsähtelyn. Ihan jos vaikka pelkästään uuden tekniikan opettelun vuoksi. Ja esimerkiksi kodin kaunistamiseksi tehdyillä asioilla on tarpeellisuuden lisäksi myös esteettinen funktio eli henkisen hyvinvoinnin kulma on ilman muuta tärkeä osa kokonaisuutta. 

Itselläni yhtenä tekemisrajoittimena toimii myös luontainen tapani kyllästyä nopeasti. Eli vaikka pitäisin kuinka paljon jostain tekemästäni käsityöstä, en yleensä ikinä tule tehneeksi niitä montaa. – Tekemisestä kun puuttuu silloin se luovan suunnittelun ulottuvuus tai ainakin se on kutistunut hyvin pieneksi.

Tällä tavoin itselläni luovuus-kestävyys-yhtälö siis toimii. - Mitenkäs sinulla? Millaisia ajatuksia tämä postaus herätti sinussa?

Lue myös:

Kässäiletkö kestävästi?
Kässätarvikehamsterista kohtuulliseksi - mission impossible?
Asiaa välittävästä pukeutumisesta
Menikö käsityöharrastaminen överiksi vai jäikö vajareiksi?
Materiaalinatsi muutti meille
Lasten vaatekaapilta kajahtaa - fiilistä vai järkitekosia?