Jäätävän kylmän tuuli puhalteli pitkin Katajanokan pehmeän pastellisten talojen välejä. Seisoin kameran edessä vilusta väristen. Olo oli tyhjä ja merkityksetön. Onko tässä mitään järkeä? Ehkä minun pitäisi olla tekemässä jotain aivan muuta…
Kun koko maailma tuntuu pysähtyvän ja ihmiset ovat
peloissaan. Kun kaikki tuntuu epävarmalta. Kuinka tyhjänpäiväiseltä siinä
hetkessä voikaan tuntua yksi käsityö ja sen kuvaaminen. Kameran edessä hymyileminen.
Kuvausten jälkeisenä iltana aloitin käsityöohjeen tekemisen.
Ideaa jalostellessa ääni taka-alallani kuiskutteli: ”Että pääsiäiskoristeita siinä
sitten väkerrät. Todella merkityksellistä tässä tilanteessa…” Koska kyseessä
oli kuitenkin tilausohje, jouduin sivuuttamaan äänen. Istuin hiljaa lattialla
ja jatkoin tekemistä.
Jonkin ajan kuluttua esikouluikäinen tyttäreni liittyi
seurakseni ja tarttui liimapyssyyn. Piippurassin varteen alkoi ilmaantumaan
pieniä silkkikukkia: ”äiti, katso, mä tein mulle tällaisen ihanan rannekorun”, hän
totesi ylpeänä.
Tuossa kohtaa olin itsekin päässyt tekemisessäni vaiheeseen,
jossa sain todeta ideani toimivan. Ja että lopputuloksesta tulikin oikeastaan
tosi kiva. Huomasin hymyileväni. Ei näillä koristeilla tai hiuspainnoilla maailmaa
pelasteta, mutta ehkä jotain kuitenkin.
Jostain mieleni sopukoista ponnahti esiin sana "huulipunaindeksi". Jollei termi ole sinulle tuttu, niin lyhykäisyydessään: joskus, olisiko ollut toisen maailman sodan aikaan, huomattiin, että kriisiaikojen alussa huulipunien myyntikäyröillä oli taipumusta kääntyä nousuun. Miltei maailman sivu taloudellisesti tai muuten epävarmoina aikoina
naiset ovat alkaneet ostamaan ennätyksellisen paljon huulipunia. Miksikö? Siksi,
että huulipuna on edullinen tapa ylläpitää arvokkuuden tunnetta. Arvokkuuden
tunteella taas on luonnollisestikin suuri vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiselle
hyvinvoinnille ja jaksamiselle.
Tuon ajatuksen töytäisemänä ikävän vähättelevä kuiskuttelija
katosi olkapäältäni. Kyllä vain: käsityö ovat minun huulipunani. Luova ajatus
matkalla jostain. Käsieni kautta konkreettiseksi. Luova tekeminen saa minut
tuntemaan oloni itsekseni. Se saa aikaan tunteen siitä, että joku osa elämästä
on kuin ennenkin. Onnistunut käsityö tuo suunnattoman määrän iloa ja ylpeyttä. Ja sillä kaikella on luonnollisestikin valtava merkitys hyvinvointiini kokonaisuudessaan. - Tapahtui ympäröivässä maailmassa sitten mitä tahansa. Enemmän käsitöitä siis ja käsityöilon jakamista kaikille!
Mietin, että voisinko olla jotenkin avuksi sillä osaamisella, mitä minulla on. Päädyin siihen, että kyllä vain. Kaikki muutkin lapsiperheet ovat nyt kotona ja "mulla ei oo mitään tekemistä" kajahtaa tuon tuostakin. Siispä järjestän ke 18.3. alkaen Instagram Storyssa käsityökoulua lapsille. Luvassa siis vinkkejä ja ideoita kaikenlaisee käsillä tekemiseen. Ja jaan mielelläni myös muiden ideoita eli olethan mukana! Somessa moni muukin on alkanut jakamaan erilaisia tekemisvinkkejä. Esimerkiksi Valeäidin blogista löytyy monta hyvää vinkkiä ja Sormustimen blogissa kivoja kierrätystekemisiä.
Kototeon käsityökerho lapsille
Mietin, että voisinko olla jotenkin avuksi sillä osaamisella, mitä minulla on. Päädyin siihen, että kyllä vain. Kaikki muutkin lapsiperheet ovat nyt kotona ja "mulla ei oo mitään tekemistä" kajahtaa tuon tuostakin. Siispä järjestän ke 18.3. alkaen Instagram Storyssa käsityökoulua lapsille. Luvassa siis vinkkejä ja ideoita kaikenlaisee käsillä tekemiseen. Ja jaan mielelläni myös muiden ideoita eli olethan mukana! Somessa moni muukin on alkanut jakamaan erilaisia tekemisvinkkejä. Esimerkiksi Valeäidin blogista löytyy monta hyvää vinkkiä ja Sormustimen blogissa kivoja kierrätystekemisiä.
Solmupannan ohje
Olen ihastellut somessa useammallakin ihmisellä kaupasta
ostettuja versioita muhkeista neulossolmupannoista. Sellaisista siis, joissa on
ihan kirjaimellisesti yksi solmu. Ostin materiaalin tätä pantaa varten jo viime
syksynä, mutta jotenkin sen tekeminen vain jäi. Jokunen aika sitten sain
kuvattua ohjeen videoksi ja tässä ohje teidänkin iloksenne.
Viime viikolla tosin huomasin, että Suuri käsityö -lehden
IG:ssä oli julkaistu kuva tismalleen samanlaisesta pannasta: ohje on siis
ilmeisestikin uusimmassa lehdessä. Itselleni ei tuota lehteä tule, joten en
tiedä, onko ohje täysin identtinen. Koska nyt olin kuitenkin jo ehtinyt
kuvaamaan videon ja kaikille tuota lehteä ei varmastikaan tule, niin tässäpä tämä.
– Melko tyypillinen tilanne tämä on kyllä: samoja ideoita ja ohjeita jaetaan
samoihin aikoihin vähän siellä sun täällä.
Tallenna ohje talteen Pinterestiin!
Pidetään toisistamme huolta!
Kyllä käsityöt on monelle pelastus poikkeusoloissa. Minullekin. :)
VastaaPoistaNiinpä! Tuovat kyllä tosi paljon iloa. Ja ovat hyödyksikin. Mukavaa kevättä haastavasta tilanteesta huolimatta! 😊
Poista