Aloitin viime viikolla Instagram-tililläni lasten käsityökerhon ja olen julkaissut siellä lähes päivittäin uuden ohjeen. Näin pääsiäisen alla ohjeista suurin osa on liittynyt pääsiäiseen. Kaikki ohjeet löytyvät videoina Instagramini kohokohdista, mutta ajattelin koota niitä yhteen myös tänne blogin puolelle. Päiväkotien ja koulujen opettajat ovat olleet kiinnostuneita ohjeistani, joten tällaisen koostepostauksen avulla heidänkin on helpompi jakaa ohjeita oppilailleen.
Postauksessa on ohjeet kolmelle erilaiselle pupulle, yhdelle
kanalle ja kahdelle tipulle.
Kivitiput
Minulta toivottiin ohjeita erityisesti ihan pienille lapsille. Kivitiput ovat juuri sellainen. Pienistä kivistä tehtyjä tipuja voi sirotella vaikka kukkien juurelle, pääsiäisruohon sekaan tai vaikka vain pöydälle koristeiksi. Näistä tuli kyllä hupaisan näköiset kaverit. Itse asiassa tuo pienempi muistuttaa minusta erehdyttävästi Donald Trumpia. Sama kasvojen muoto, lennokas tukka ja silmissäkin jotenkin samanlainen katse. 😉
Tarvikkeet:
- Kiviä
- Askarteluliimaa
- Höyheniä
- Tekosilmät tai vaikka mustapippurit
- Keltaista maalia (esimerkiksi akryylimaali)
- Oranssia paperia/pahvia nokkaa varten
Ohje:
Maalaa kivet. Anna kuivua ja maalaa tarvittaessa toinen kerros. Liimaa silmät ja nokka. Liimaa pään päälle muutama höyhen.
Purkkipupu
Purkkipupu on suloinen säilytyspaikka pääsiäiskarkeille tai
vaikka pääsiäisruoholle. Purkki askarrellaan maitopurkista. Sen voi päällystää
langalla tai vaikka kangassuikaleilla. Mikseipä paperillakin. – Tosin, jos
purkkiin istuttaa jotain ja lapsilla on lupa kastella istutusta, saattaa paperipäällysteelle
käydä huonosti.
Pupupurkin tekeminen onnistuu päiväkoti-ikäiseltäkin
lapselta yhdessä aikuisen kanssa.
Tarvikkeet:
- Maitopurkki
- Paksuhkoa lankaa päällystykseen
- Ohutta lankaa
- Askarteluliimaa
- Sakset
- Vaaleanpunaista paperia/kartonkia/kangasta nenää varten (voit myös värittää valkoisen paperin)
- Tekosilmät tai vaikka napit. Silmät voi myös askarrella pahvista tai paperista
Ohje:
Leikkaa purkki maitopurkista: korkeus esim. 8 cm. Leikkaa
erikseen maitopurkista korvat (1,5 x 4 cm). Korvat voi leikata myös suoraan
purkin yläreunaan, mutta pienen lapsen on helpompi kieputella lanka irtonaisiin
korviin.
Päällystä purkki: Levitä liimaa hieman purkin alareunaan
koko ympärysmitalta. Kieputa ensimmäinen kerros lankaa siten, että se jää
kiinni liimaan. Jatka kieputtelua ylöspäin. Levitä liimaa purkin yläreunaan
koko ympärysmitalta. Kieputa viimeinen lankakerros liiman päälle. Kieputtele
lanka myös korvakappaleiden päälle. Aloita kieputtaminen 0,5 cm korvan
alareunasta. Levitä liimaa tähän kohtaan siten, että lanka kiinnittyy
korvakappaleeseen. Kieputa ylöspäin ja levitä taas liimaa yläreunaan. Liimaa
viimeinen lankakerros kiinni korvapalaan. Tee toinen korva samalla tavalla.
Liimaa korvat kiinni alareunasta purkin sisäpuolelle,
yläreunaan. Anna kuivua rauhassa. Liimaa lopuksi silmät, nenä ja suu. Tee
halutessasi pupun takapuolelle pieni töpöhäntä pumpulista tai vanusta. Koristele
halutessasi ruseteilla, kukilla jne.
Sukkapupu
Sukkapupu tehdään nimensä mukaisesti sukasta. Parittomia
sukkiahan riittää varmasti jokaisessa perheessä eli materiaalista tuskin on
pulaa. Sukkapupun tekemiseen voi osallistua ihan pienikin lapsi. Tein pupun ohjeen
Kotilieden verkkosivustolle. Katso ohje täältä!
Tyllitipu
Jos osaat kieputella tupsun, osaat tehdä tyllitipun. Ja
jollet vielä osaisikaan, niin kuvallisen ohjeen avulla opit nopeasti. Tyllitipun
idea syntyi, kun mietin ensin perinteistä langasta kieputeltavaa tipua ja
halusin uudistaa ideaa. Tyllistä tehdyt tiput näyttävät vasta kuoriutuneen
untuvaisilta.
Tein tyllitipujen ohjeen Kotiliedelle ja löydät ohjeen
täältä.
Kapustakana
Olen jo pitkään katsellut paistinlastaa sillä silmällä ja
nyt pääsiäisen kunniaksi päätin muuntaa yhden kapustan joksikin täysin muuksi.
Kapustakanasta on helppo tehdä koristeltu tai riisutumpi versio. Me teimme
koristellumman, koska siinä riitti pidemmäksi ajaksi puuhaa eskarilaisellemme.
Tarvikkeet:
- Paistinlasta
- Silmiksi tekosilmät, napit tai vaikka mustapippurit
- Valkoista akryylimaalia (voit myös tehdä maatiaiskanaversion ja jättää maalaamatta)
- Höyheniä
- Askarteluliimaa
- Punaista pahvia/paperia nokaksi sekä heltaksi
- Pieni pala kangasta huiviksi
- Halutessasi helmiä ja siimaa kaulakorua varten
Maalaa kapustan leveä osa molemmilta puolilta. Anna kuivua.
Levitä liimaa kapeaan osaan ja liimaa varteen höyheniä. Anna kuivua ja päällystä
toinen puoli. Liimaa silmät ja nokka sekä heltta. Pujottele helmet koruksi ja
pujota kanan kaulaan. Liimaa hieman kiinni niskasta. Leikkaa kankaasta kolmio
ja liimaa sen yläreuna kiinni lastan yläreunaan. Solmi kiinni ”leuan” alle.
Valmista!
Neulottu pupu
Neulotun pupun juju on siinä, että se tehdään yhdestä neliskanttisesta neulepalasta. – Juuri sopiva työ neulomisen opetteluun tai ihan vain söpöstelyyn. Ohjeeni tähän löydät täältä.
Tikkutiput ja -puput
Tikkutipujen ja -pupujen ohje on herättänyt paljon
riemastusta somessa ja näitä onkin jo askarreltu paljon. Tämä idea on
täydellinen osoitus siitä, että helpollakin voi saada aikaan ihanaa. Ohjeeni
näihin löydät täältä.
Lue myös:
Iloista pääsiäisen odotusta! Jos haluat lisää lapsille suunnattuja käsityö- ja askarteluohjeita, niin ota Instagram-tilini seurantaan! Lasten käsityökoulu IG Storyssani toistaiseksi lähes joka päivä. Kaikki ohjeet löydät myös kohokohdista.
Kiitos ihanista ohjeista! :)
VastaaPoistaOlepa hyvä! 💓 Kiva, jos on iloa. 😊
PoistaKivoja ohjeita! Vois toteuttaa vaikka heti, jos ei olis tätä karanteenia.
VastaaPoistaEipä kestä! Ehkä pääsiäisen aikaan? 😊🐥
Poista