Tuntuuko kutistunut
elintila ahdistavalta ja viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa nähty naamakavalkadi seuraavana aamuna jo turhankin tutulta? Vaikka
tilanne on haastava, haluan ainakin itse muistuttaa sekä itselleni että
lapsillemme, että moni asia on kuitenkin hyvin. Nyt ja elämässä ihan
yleisestikin. Siitä syntyi idea kiitollisuussateenkaaresta, jossa aarre ei ole
sateenkaaren päässä, vaan ihan siinä keskellä elämää juuri tässä ja nyt.
Kiitollisuussateenkaaren ideana on, että aina päivän
päätteeksi lapsi (ja toki aikuisetkin) kirjoittaa lapulle ainakin yhden asian,
josta on kiitollinen tai mikä toi iloa tänään. Viikon päätteeksi luemme yhdessä
kaikki koriin kertyneet laput. Ja seuraavalla viikolla voi jatkaa. Kiitollisuuden
aiheita taatusti löytyy ihan jokaiselle viikolle.
Sateenkaaren ja korin askartelussa pääsee oppimaan monia
taitoja: nyörin kieputtelua, tupsujen tekemistä sekä korinpunostekniikkaa. Jos ohje
tuntuu liian monivaiheiselta, sen voi hyvin tehdä osissa tai korvata yhden
tekniikan toisella. Sateenkaaren voi leikata myös papereista ja korin voi tehdä
ilman punosta tai laittaa sen tilalle valmiin pahvirasian. Meillä eskarilainen
tykkäsi kyllä tämän käsityön jokaisesta vaiheesta. Erityisesti tykästyi hänelle
uuteen tekniikkaan: korin punontaan.
Tarvikkeet
Sateenkaari:
- Paksuhkoa neulelankaa esim. 4 eri väriä ja valkoista
- Pahvia
- Askarteluliimaa
- Paistinlasta (haarukan mallinen)
- Piirustuspaperia
- Tapettiveitsi (saksetkin käyvät)
Ohje
Leikkaa pahvista sateenkaaren muoto (esim. 28 x 18 cm). Tee nyörit sateenkaaren raidoiksi: leikkaa langasta n. 4 krt
sen mittainen pätkä, minkä tarvitset. Kiepauta lanka kaksinkerroin ovenkahvan
ympärille ja ala kiertämään. Kierrä, kunnes langan kierre on koko matkalta
napakka. Kuljeta sitten kieputuspää oven kahvan luo ja anna langan kiertyä
nyöriksi. Leikkaa irti ja solmi pää. Lyhennä sateenkaaren muodon päälle
mallatessa oikeaan mittaansa. Tee kaikki nyörit samalla tavalla.
Tee tupsut pilviksi: Kierrä lankaa paistinlastan ympärille paksusti. Pujota
sitten lanka pystysuunnassa lankanipun ympärille, keskelle. Vedä kireäksi. Vedä
lanka irti lastasta ja vedä tarvittaessa toinen kiristyslanka keskelle. Leikkaa
päädyt auki, pöyhi ja tasoittele saksilla. Tee yhteensä neljä tupsua.
Liimaa nyöriraidat yksi kerrallaan sateenkaaren muotoisen
pahvin päälle. Liimaa tupsut sateenkaaren alareunaan pilven hattaroiksi.
Kiinnitä lopuksi sateenkaaren taakse ripustuslenkki esimerkiksi jämäkällä
teipillä tai liimalla.
Puno ja kasaa kori: Leikkaa paperista n. 16 x 12 cm kokoinen pala. Piirrä palan
päätyihin merkit 1,5 cm välein. Leikkaa viillot koko paperin alueelle päädystä
päätyyn. Jätä viilto n. 1,5 päähän päädyistä. Leikkaa sitten paperista noin 1
cm levyisiä suikaleita ja pujottele ne lovien väleihin. Eli vuorotellen alta ja
päältä siten, että pinnasta muodostuu korimainen. Kun korirakenne on valmis,
liimaa suikaleiden päädyt kiinni.
Katso ohje korin kasaamiseen tästä postauksesta.
Kori kasataan tuokkosen mallilla eli kulmiin taitetaan ensin taitokset ja sen
jälkeen sivut ja päädyt nostetaan ylös ja kulmataitokset keskelle. Liimaa
taitokset kiinni. Liimaa koriin myös pieni sanka ja kiinnitä sankaan lanka,
jonka avulla kori ripustetaan sateenkaaren keskelle.
Tallenna ohje Pinterestiin!
Mukavaa loppuviikkoa!
Ei kommentteja
Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)