Karanteeniajan yksi to do -listani
jutuista on kaikkien kodin kaappien läpikäynti ja turhasta roinasta eroon
pääseminen. Aloitin siivousurakan eskarilaisen huoneesta. Tavaroiden
raakkaamisen jälkeenkin jäljelle jäi toki paljon tärkeitä aarteita ja
kaikenlaista pikkusälää, joiden säilyttämiseen tarvittaisiin ehdottomasti pieniä
pussukoita.
Poisheitettävien tavaroiden joukossa
oli yhdet uimakellukkeet. Tovin niitä pyöriteltyäni totesin, että siinäpä se
pussukkamateriaali on. Kellukkeiden toinen puoli oli läpinäkyvä, joten pussukoista
näkisi yhdellä silmäyksellä niiden sisällön. Kahdesta kellukkeesta sai näppärästi
neljä pussukkaa.
Leikkasin kellukkeiden kelluntaosat auki, ompelin vetoketjun
väliin, ompelin sivusaumat ja pohjan. Siinäpä se. Hetken mietin, että
leikkaisinko puhallusventtiilit irti ja peittäisinkö reijät jollain. Lopulta
päädyin jättämään ne, sillä arvelin, että venttiiliin puhaltelu ja pussukan
täyttäminen ilmalla olisi eskarilaisesta hauskaa. Oikeassa olin. Eihän ilma
toki kauaa pussissa pysy, mutta juuri sen verran, että se tuntuu hauskalta.
Itseäni huvitti kovasti, kun intouduin
ompelemaan näitä toissailta tai oikeastaan ihan keskellä yötä. Jonkin aikaa
ommeltuani mies kurkisti sisään huoneeseen: ”Siis mitä sä teet?!” Minä: ”No,
ompelen uimakellukkeista pussukoita.” Mies silmiään pyöritellen: ”Just. Mä
luulin, että sulla on joku tärkeä työprojekti meneillään…” No, ei ollut, ei.
En tiedä, onko tämä nyt jo sitten sitä sellaista karanteeniajan puuhaa, josta alkaa näkymään, että aika paljon on tullut oltua vain neljän seinän sisällä... ;) Joka tapauksssa eskarilainen tykkää uusista pussukoistaan kovasti. Niihin on jo jemmattu kynsilakkoja, huulirasvoja ja kyniä. Hyötykäyttöön tulivat.
Mikä on omintakeisin tai hulluin käsityö, jonka sinä olet tehnyt karanteenin aikana tähän mennessä?
Hieno idea! Ja toteutus!
VastaaPoistaKiitos! Oivalluksesta tulee kyl aina kiva fiilis. 😊
PoistaKomppaan edellistä: aivan huippu! Hyvä olla tiedossa kätevä kierrätysvinkki kellukkeille :)
VastaaPoistaKiitos, Laura! ♥️ Jemmaan vaan sit, kun aika on. 😊
PoistaNo, tulipa kivat!
VastaaPoistaKiitti! ♥️ Ja pääsivät heti käyttöön. Eskarilainen tykkää kovasti. Helppo löytää etsimänsä. 😊
PoistaMahtava idea!
VastaaPoistaKiitos! Hyödylliseksikin jo todettu. 😊
Poista