Koulujen ja päiväkotien käynnistellessä taas lähiopetustaan, moni lapsi pääsee pitkästä aikaa tapaamaan ystäviään. En tiedä, ovatko ystävänauhat olleet koskaan pois muodista, mutta nyt, jos koskaan ne ovat ajankohtaisia. Ystävyyttä on ihana alleviivata ystävänauhoilla. Kaukana asuvalle ystävälle nauhan voi lähettää postissa.
Törmäsin joku aika sitten Pinterestissä pillikudontaan ja pakkohan sitä oli testata. Tekniikkana pillikudonta soveltuu parhaiten kouluikäiselle lapselle, sillä se vaatii jo jonkin verran sorminäppäryyttä. Pillikudontaa varten tarvitset vain pillejä ja lankaa sekä teippiä. Tällä tekniikalla voi kutoa ystävänauhojen lisäksi esimerkiksi kirjanmerkkejä.
Parhaiten tekniikkaan soveltuvat mahdollisimman liukaspintaiset pillit. Meillä sattui olemaan vielä kaapin perukoilla muovisia kertakäyttöpillejä. – Ikävä todeta, mutta ne soveltuivat tähän tekniikkaan kyllä erinomaisesti. Hyvä tapa siis päästä vanhoista pilleistä eroon. Uskoisin, että kestopilleistä esimerkiksi metalli- ja lasipilllit toimivat myös.
Jos käytät pahvipillejä, kannattaa langaksi valita villalanka: sen saa luisumaan hyvin pois pillin päältä, toisin kuin puuvillalangan, jonka liu’utus pahvipillin päältä oli melkoisen vaikeaa. Jos teet pahvipillien päälle puuvillalangalla, niin kannattaa kutoa melko löysään.
Pillikudontaa voi tehdä vaikka kuinka monella pillillä. Ystävänauha kannattaa tehdä kahdella tai maksimissaan kolmella. Lapsen ranteeseen kaksipillinen on sirompi. Me teimme ystävänauhoihin sidottavat langat, mutta kuten yksi seuraajistani oivaltavasti vinkkasi Instagramissa: nauhan sisäänhän voi laittaa myös kuminauhat, jolloin se on helpompi ottaa pois ja pujottaa uudestaan ranteeseen.
Tarvikkeet
- 2-3 pilliä
- Neulelankaa (villa- tai puuvilla)
- Teippiä
- Sakset
Ohje
Leikkaa langasta pillien määrä yksittäisiä lankoja (n. 50 cm kpl) ja pujota yksi lanka jokaisen pillin sisään. Sido langat yhteen pillien toisesta päästä ja teippaa lankojen ja pillien päät kiinni pöydän pintaan.
Aloita kutominen: Mittaa nauhan saajan ranteen ympärys. Tee aloitus eli vedä lankaa pikkuisen pätkän kaksinkerroin. Aloita sitten pujottelu siten, että lanka menee vuorotellen pillien päältä ja alta edestakaisin. Kudo nauhaa ranteen ympärys miinus 2 cm.
Viimeistele nauha: Sido teipatusta päästä pillien sisältä tulevat langat napakasti kiinni kudottuun osaan. Katkaise ylimääräiset, mutta jätä nauhan sitomista varten n. 3 cm pätkät. Vedä pillit ulos toisesta päästä ja solmi sisältä tulevat langat samaan tapaan ja jätä lankaa n. 3 cm.
Mukavaa viikon jatkoa!
Onpa hauska systeemi! Täytyy kokeilla kesällä ja syksyllä oppilaiden kanssa koulussa, jos onnistuu hyvin kotona.
VastaaPoistaKiitos!
Tää on kyl hauska tekniikka. Tykkäsin itsekin. 😊 Olepas hyvä! 💕
Poista